Kaikkein erikoisinta ja vaikuttavinta oli kuitenkin se, mitä tapahtui viimeisenä päivänä aamun Raamattu-hetkien jälkeen. Tõnu Paju kutsui Raamattu-tunnin päätteeksi vielä eteen ne leiriläiset, jotka halusivat, että heitä siunataan ja että he saisivat Pyhän Hengen voiman. Tõnun alkaessa rukoilla eräs tytöistä putosi välittömästi maahan ja jäi siihen liikkumatta makaamaan. Rukous jatkui, monet täyttyivät Hengellä, itkivät, ylistivät ja rukoilivat. Mutta miksi Merilin ei lainkaan noussut? Hän makasi maassa kuin kuollut. Paikalle tuli noin kaksi kuukautta aiemmin uskoon tullut lääkäriopiskelija, joka ei ollut koskaan ennen nähnyt, mitä Pyhä Henki voi tehdä ja hädissään hän tutki elon merkkejä tytöstä. Pulssi tuntui vain heikosti, pupillit eivät reagoineet valoon, nostettaessa Merilin oli kuin räsynukke, täysin tiedottomassa tilassa.
Tilanne näytti vähän huolestuttavalta: leiri päättyisi kahden tunnin kuluttua ja vanhemmat tulisivat hakemaan lapsiaan kotiin. Mitä pitäisi tehdä? Tõnu kuitenkin päätteli: kaipa Jumala tietää, mitä tekee.
Jostakin syystä Jumala antoi tuolle tytölle tilaisuuden päästä käymään taivaassa! Kun Merilin noin puolen tunnin kuluttua heräsi, hän kertoi, miten hänet nostettiin pilvien yläpuolelle ja hän näki kirkkaat portit. Porttien sisäpuolella oli Joku; hän ei osannut kertoa, oliko se Jumala vai Jeesus, mutta tuo Joku oli valtavan suuri ja kirkas, jonka rinnalla hän itse oli vain pienen pieni. Merilin ei nähnyt tuon Kirkkaan kasvoja, niitä peitti pilvi. Hän otti tuon Kirkkaan helmasta kiinni ja nyki ja pyysi lupaa jäädä sinne. Tuo Kirkas ja Ihmeellinen sanoi hänelle: "Ei ole sinun aikasi tulla vielä tänne, sinun pitää mennä takaisin."
Merilin pyysi, että saisi jäädä sinne, koska siellä oli niin valtavan hyvä olla. Hänelle kuitenkin sanottiin edelleen, että hänen pitää mennä takaisin ja kertoa, mitä on nähnyt. Mutta kun sinne olisi ollut niin hyvä jäädä! Sitten Merilin näki vielä pienen lettipäisen tytön juoksentelemassa siellä iloisena. Tyttö oli aivan Helinan, viisivuotiaana sydänvaivaan kuolleen Pajun perheen kuopuksen näköinen.
Merilinin kertoessa kokemaansa muutamia leiriläisiä täyttyi vielä siinä penkeissään Pyhällä Hengellä. Tällä tavoin Jumala halusi vahvistaa meitä kaikkia: ON olemassa Jumalan taivas ja hänen luonaan on valtavan hyvä olla!
Pirjo Raunio
julkaistu Maailman Ääret -lehdessä 5/2003