"Syvän rauhallisuuden ja vapauden tunteen vallassa aloin kohota ylöspäin. Näin oman ruumiini alapuolellani ja muistan heikosti, kuinka tarkkailin, kun hoitohenkilökunta yritti elvyttää sitä. Päähuomioni kiinnittyi kuitenkin siihen, että olin huoneen yläpuolella. En ollut itse huoneessa vaan ensimmäisessä taivaassa. Puhun ensimmäisestä taivaasta, koska minusta näytti aivan kuin olisin kulkenut kolmen taivaan lävitse.
"Ensimmäisessä taivaassa kohtasin erään Olennon. Tai oikeastaan Hän kohtasi minut. Tunnistin tuon Olennon Jeesukseksi Kristukseksi, joka lähti johdattamaan minua noiden kolmen taivaan läpi. Kun ajattelen Jeesuksen fyysistä läsnäoloa, se häipyy lähes kokonaan mielestäni, koska Hänen vallitseva piirteensä on kaikenkattava rakkaus. Muistaakseni Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja oliivinvärinen iho. Katsoin Hänen silmiinsä. Ne olivat läpitunkevat, mutta samalla rakastavat ja kirkkaat kuin syvänsininen vesi. Kykenin melkeinpä erottamaan oman peilikuvani Hänen silmistään. Kun Hän katsoi minua, Hän katsoi suoraan sisimpääni, ja Hänen silmänsä suorastaan lävistivät minut. Tajusin, että Jeesus tiesi minusta kaiken.
"Taivaallinen valo sai aikaan sen, että Hänen hiuksensa välkehtivät vaaleanpunaisina, ja Hänen silmänsä näyttivät sinisiltä ja ikään kuin läpikuultavilta. Hänen ihonsa välkehti vaalean kullan värisenä. Hänestä heijastelevia värisävyjä on aivan mahdotonta kuvata, ne eivät olleet lähtöisin meidän maailmastamme. Se oli Jumalan kirkkautta, kultaista valoa, joka hehkui Hänen ympärillään. Hänen ylösnousemusruumiinsa ja siitä heijastuvat värit poikkesivat täysin kaikista maallisista väreistä.
"Nyt kerron teille, mitä noissa kolmessa taivaassa tapahtui. Ensimmäinen taivas oli väriltään vaaleansininen, mutta sen kaltaista loistoa en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt enkä kykene kuvaamaan sitä täydellisesti. Se avautui ja jakautui keskeltä aivan kuin kankaan sauma, ja sen molemmat puolet kiertyivät sivuun kuin paperikäärö. Tämä kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Kuljimme vielä kahden muun taivaan läpi, jotka avautuivat tieltämme samoin kuin ensimmäinen taivas.
"Tuskin oli kulunut sekuntiakaan, kun huomasin olevani Korkeimman edessä. Käytän termiä Korkein, koska tajusin Isä Jumalan läsnäolon. Katsoessani Häntä en oikeastaan nähnyt Häntä, mutta kykenin silti aistimaan Hänen ihmeellisen kirkkautensa ja läsnäolonsa. Se tuntui kaikkialla, ja tajusin, että Hän istui valtaistuimellaan. Kun yritin nähdä, millainen Hänen valtaistuimensa oli, havaitsin sen näkymättömäksi. Tiesin, että se oli siellä, mutta en kyennyt näkemään sitä. Valtaistuin oli niin iso, että se ulottui aina maahan asti; maa muodostaa osan siitä. Tämä oli uskomatonta tietoisuutta. Se hämmensi minut täysin, ja tunsin itseni pieneksi kuin muurahainen, todella merkityksettömäksi. Vavisten vaivuin kasvoilleni maahan. Maatessani siinä kasvoillani Jumala puhui minulle. Se erosi täysin Kristuksen ja minun välisestä keskustelusta, sillä Isän ääni kuulosti monien vetten pauhulta. Maatessani kasvoillani Jumala puhui sielulleni pitkän aikaa. En muista Hänen sanojaan, mutta Hän puhui minulle minusta itsestäni ja elämästäni.
"Maatessani siinä kasvoillani elin koko siihenastisen elämäni uudelleen, kaikkine tunteineen ja ajatuksineen. Näin, miksi olin se, joka nyt olin; koin uudelleen sen, kuinka ihmiset olivat kohdelleet minua ja kuinka itse olin kohdellut heitä. Näin asioita, joissa olisin voinut toimia paremmin. Tunsin tunteita, joita häpesin, mutta ymmärsin, että oli myös olemassa asioita, jotka olin tehnyt hyvin, ja tunsin niistä iloa. Katsellessamme elämäni eri vaiheita vastasin aina silloin tällöin: 'Kyllä, näen nyt, kuinka olisin voinut tehdä sen toisella tavalla, paremmin.' Ihmettelin, kuinka kukaan ikinä kykenee tuntemaan itsensä arvolliseksi Jumalan läsnäolossa. Minua ei oltu tuomittu, mutta tunsin itseni täysin arvottomaksi. Tätä on vaikea selittää. En tiedä, kuinka kauan olin Jumalan läsnäolossa, mutta ylistin Häntä koko tuon ajan.
"Kun kuluneen elämäni katselmus oli lopussa, tunsin itseni täysin arvottomaksi olemaan tuon mahtavan Valon läsnäolossa, arvottomaksi kaikkien noiden ihanien taivaallisten asioiden rinnalla. 'Kaikki täällä on niin kaunista, ja mikä minä olen?' sanoin Jumalalle. Sitten Jeesuksen käsi kosketti minua ja pystyin nousemaan takaisin jaloilleni. Jeesus otti minua kädestä ja johdatti minut pääaukion laidalle. Hän katsoi silmiini, syvälle sieluuni, ja tiesin, että Hän tiesi ja ymmärsi kaiken, mitä tunsin. Kun Hän katsoi sisimpääni, tuossa katseessa oli enemmän rakkautta kuin olin koskaan osannut edes kuvitella. Hän hymyili minulle, ja tuosta yhdestä ainoasta katseesta tiesin, että kaikki olisi hyvin.
"Tämän rohkaisevan katseen myötä Hän johdatti minut toiselle laidalle, astui pois rinnaltani ja meni yksin valoon. Sitä, missä Kristuksen valo loppui ja missä Jumalan valo alkoi, en pysty sanomaan. He molemmat säteilivät samaa valoa. En tule milloinkaan unohtamaan näkemääni. Kun Kristus oli poistunut rinnaltani, Hän kääntyi sivuttain ja kohotti käsivartensa ikään kuin sillaksi. Toinen käsivarsi ulottui minun luokseni ja toinen Isän luo. Hän kätensä olivat ojennettuina ikää kuin ristin muotoon, ja niistä muodostui kuilun ylittävä silta. "Tämä oli kuin raamatunkohdan visuaalinen ilmentymä: 'Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä' (1Tim. 2:5-6). Toisella puolella on Jumala ja toisella kaikki ihmiset. Itse Jeesus on ihmisten ja Isänsä välissä johdattaakseen heidät Hänen luokseen. Kristus teki tämän mahdolliseksi antamalla henkensä kaikkien ihmisten puolesta. Kaikki, mitä tiesin Raamatusta, syöksähteli syvälle mieleeni.
"Sitten kuulin, kuinka Isä ja Poika keskustelivat tapauksestani. Jeesus sanoi: 'Minun vereni riittää. Hän on minun.' Kun Jeesus sanoi tämän, kaikki epäilykset arvottomuudestani katosivat. Hyppelin ylös alas ja huusin riemusta. En ole eläessäni tuntenut sellaista iloa! Tuntemaani rakkautta on aivan mahdotonta selittää. Toistelin yhä uudestaan ja uudestaan: 'Voi Jumalani, voi Jumalani. Tämä on minun Välimieheni. Tämä on minun Asianajajani.' Aivan niin kuin olin Raamatusta lukenut.
"Jeesus tuli takaisin luokseni ja loi minuun jälleen lohduttavan ja rakastavan katseensa. Me iloitsimme yhdessä. Hän jatkoi minun opettamistani ja kertoi minulle useita asioita, mutta en kykene muistamaan yksityiskohtaisesti, mitä hän puhui. Nyt kun olin näin vapaa, nyt kun minua rakastettiin näin paljon, en halunnut enää koskaan poistua Jeesuksen viereltä. Kerroin tämän Hänelle, mutta yksi ainoa vilkaisu Hänen silmiinsä riitti kertomaan minulle, että minun oli palattava. "Kysyin: 'Täytyykö minun todellakin lähteä?' "Hän katsoi minua hellästi ja sanoi: 'Kyllä, koska minulla on sinulle työ, joka sinun täytyy vielä suorittaa.'
"Paluu teho-osastolla makaavaan ruumiiseeni oli yhtä nopea kuin siitä poistuminen. Tuntui kuin olisin liikkunut valonnopeudella. Kristus toi minut takaisin. Katsoin Hänen ihania kasvojaan viimeisen kerran, kasvoja, joita olisin voinut katsella iankaikkisesti. Seuraavaksi tajusin katselevani erään ystäväni kasvoja, joka oli päässyt luokseni teho-osastolle sanomalla olevansa sisareni. Alkuun en tajunnut, missä olin. Kun näin ystäväni kasvot, järkytyin, koska Jeesus oli hävinnyt niin nopeasti."
lainaus kirjasta Jukka Rokka, Leo Meller, Kuoleman porteilta, Kuva ja Sana, 1999, ISBN 9515850746