Hiukan ennen tätä päivämäärää Herra puhui rukouksessa Anna Wardin "sisäiseen korvaan" täysin selvällä ja ymmärrettävällä äänellä: "Laita kotisi kuntoon, sillä sinä tulet kuolemaan." Tuolla hetkellä Anna Ward oli täysin terve, eikä hänellä ollut minkäänlaisia oireita jostakin sairaudesta tai taudista. Kuolinpäivänä, vaikka tilanne ei näyttänytkään vakavalta, Annan kahta ystävää varoitettiin ihmeellisesti hänen välittömästä kuolemastaan.
Rukouksensa aikana tämä nuori kaivosmies näki rouva Wardin kuolleena ja kuuli jonkun kysyvän: "Minne hautaamme Annan?" Hengen koskettama nuori mies vastasi: "Ei Annaa haudata. Hän herää kuolleista ja alkaa saarnata evankeliumia Kiinassa. Aion rukoilla tässä niin kauan, kunnes hän herää kuolleista." Kaivoksen työnjohtaja kertoi seurakunnan pastorille tästä kuulemastaan kummallisesta rukouksesta kuolleen puolesta.
Samanaikaisesti toisella puolella Walesia rouva Wardin sisko ja hänen miehensä eivät kyenneet nukkumaan, koska vaistosivat "sisäisesti", etteivät Annan asiat olleet hyvin satojen kilometrien päässä Englannissa, vaikka hän oli ollut täysin terve heidän viimeksi kuullessaan hänestä. Vielä rukouksen jälkeenkin heidän olonsa oli rauhaton, ja niin he jatkoivat rukoustaan, kunnes - kuten myöhemmin kävi ilmi - Anna herätettiin kuolleista. Tämän jälkeen he, samoin kuin nuori kaivosmies, rauhoittuivat ja saattoivat nukkua loppuyön rauhassa. Seuraavana päivänä he kirjoittivat kirjeen Birminghamiin ja kysyivät siinä, mitä Annalle oli tapahtunut.
Kolmas paikka, jossa Henki innoitti ihmiset rukoilemaan, oli Annan kuolinvuode. Sen äärellä kolme ihmistä huusi Jumalan puoleen, että Hän herättäisi Annan kuolleista. Erään heistä, pastori Roen, Henki johdatti sellaiseen yli-inhimilliseen esirukoukseen, joka vastasi Jeesuksen rukousta, jossa "lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa" (Heb. 5:7).
"Jättäessäni ruumiini kohosin ylöspäin läpi ilman. Tässä kokemuksessani ei ollut mitään unen kaltaista. Olin kaikesta yhtä tietoinen kuin olisin ollut elossa ja valveilla. Kulkiessani läpi ensimmäisen taivaan tunsin, kuinka tuuli puhalsi hellästi vasten kasvojani.
"Ohitettuani ensimmäisen taivaan nousin aina vain ylemmäs ja ylemmäs läpi tähtien ja niiden taakse. Katselin alaspäin tähtien täyttämää maisemaa. Mikä ihana näky se olikaan! Jos tätä näkymää voisi ylipäänsä verrata johonkin, vertaisin sitä jossakin kaukana loistaviin kaupungin valoihin, mutta sellaista tähtien loistoa ei yksinkertaisesti voi verrata mihinkään tuntemaamme. Mitä voisikaan verrata tähtiin, jotka itse Jumala asetteli kuin jalokivet taivaalle?
"Kaupungin edustalla kohtasin enkelin. Iloni siitä, että saisin pian astua sisälle tuohon kaupunkiin, oli sanoin kuvaamaton. Mutta enkeli osoittikin sormellaan alaspäin ja sanoi: "Sinun täytyy palata takaisin maan päälle."
"Petyin enkelin sanoista, sillä halusin kiihkeästi päästä sisälle tähän Jumalan kaupunkiin. Havaitsin kuitenkin alkavani hitaasti palata takaisin maan päälle. Matkani taivaaseen oli ollut erittäin nopea, sen sijaan paluu maan päälle tuntui etenevän hitaasti ja vievän suunnattomasti aikaa. Palasin takaisin todella vastahakoisesti. Saapuessani maan päälle en palannut välittömästi ruumiiseeni, vaan kuljeskelin jonkin aikaa edestakaisin pitkin katua, jonka varrella ruumiini lepäsi vuoteessaan. Jalkani eivät kuitenkaan koskettaneet kertaakaan tämän likaisen maallisen kadun pintaa.
"Pian sen jälkeen, kun olin palannut takaisin ruumiiseeni, nousin ylös vuoteeltani ja valmistin paikalla oleville paahtoleipää ja kaakaota. Juotuamme kaakaomme ja rukoiltuamme ja keskusteltuamme jonkin aikaa kävimme nukkumaan. Seuraavana päivänä olin takaisin tavallisissa askareissani, eikä minussa ollut tietoakaan minkäänlaisesta taudista tai sairaudesta.
"Olin kuitenkin rauhaton tässä savesta muovatussa ruumiissani ja halusin kiihkeästi palata ikiajoiksi tuohon ihanaan taivaalliseen kaupunkiin. Suunnilleen kymmenen päivän ajan minusta tuntui siltä, että kykenisin ilman minkäänlaista sairautta jättämään taas ruumiini ja omasta halustani matkaamaan tuohon taivaalliseen kaupunkiin. Tänä aikana ystäväni tarkkailivat minua huolellisesti ja rukoilivat puolestani. Sen seurauksena minulta hävisi tämä tunne siitä, että kykenisin matkaamaan takaisin taivaaseen, ja olin taas täysin tyytyväinen olooni omassa ruumiissani ja poissaoloon Herran luota, kunnes olisin täyttänyt kaiken sen, mitä Hän halusi minun täällä maan päällä tekevän."
lainaus kirjasta Jukka Rokka, Leo Meller, Kuoleman porteilta, Kuva ja Sana, 1999, ISBN 9515850746